LuMa-luokkalaiset tutustumassa luontoon ja ruoanlaittoon 

Koulumme kahdeksannen luokan luonnontieteellis-matemaattista painotusluokkaa käyvät oppilaat (8F) pääsivät syyslukukaudella Elämyksellinen metsä -valinnaiskurssille kotitalousopettaja Hannele Kojon ja biologian- sekä maantiedonopettaja Katri Arosen johdolla. Noin puolet kurssista toteutettiin biologian puitteissa, lähinnä metsissä retkeillen. Toinen puolikas leivottiin ja laitettiin ruokaa erilaisia Suomen metsien antimia hyödyntäen.

Kurssilla tehtiin monia töitä 3-4 hengen ryhmiin jakautuneena, mutta myös koko ryhmälle yhteistä tekemistä oli paljon. Päivitimme ryhmittäin kurssin kuulumisia ja valokuvia Instagramiin, jonka käyttöön opettajatkin ehtivät perehtyä hyvin puolen vuoden aikana. Myöhemmin kurssin tapahtumia oli mukavaa muistella Instagram-kuvia katsellen ja kuvatekstejä lueskellen.

Heti kurssin ensimmäisinä tunteina huomattiin, kuinka positiivisella ja reippaalla mielellä kaikki lähtivät mukaan. Kurssi aloitettiin huolellisella suunnittelulla, joka helpotti työntekoa myöhemmin. Samaisella kaksoistunnilla toteutettiin metsän merkityksestä kertoneet leikekuvakollaasit. Toinen kurssikerta oli kotitalouden ja biologian yhteisretki Sipoonkorpeen, jossa muun muassa kuunneltiin metsän ääniä sekä maisteltiin Hannelen tekemää, maukasta voikukkasiirappia.

Alkupuoliskolla retkeiltiin paljon metsissä, ja alkusyksyn aurinko piti hyvää mieltä yllä. Kurssilla kerättiin myös oppimateriaaleja normaaleihin biologian opintoihin, joka oli kaikkien mielestä toimiva ratkaisu. Biologian puolen kohokohtiin kuului ehdottomasti koko päivän retki Espooseen, Sorlammen kauniisiin luontomaisemiin. Vaikka patikointi tuntuikin jaloissa ja bussiin jouduttiin kiirehtimään, olivat kaikki päivän lopussa yhtä mieltä siitä, että retki oli kaiken sen arvoista. Sorlammella tutkittiin jäkälien kuntoa, paisteltiin vaahtokarkkeja ja nautittiin luonnon raikkaudesta sekä puhtaasta ilmasta.

Biologian retkille mahtui myös paljon muuta. Kivinokassa ihastelimme veden täyttämiä hiidenkirnuja ja näkymiä korkealle kohonneesta lintutornista. Etsimme metsistä eläinten jälkiä, keräsimme muurahaisia valtakunnallista tutkimusta varten ja totesimme, että mehiläiset pitävät makeista retkieväistä.

Kun lehdet tippuivat puista ja syysaurinko vaihtui sadepäiviksi, oli aika siirtyä pullantuoksuisen kotitalousluokan lämpöön työskentelemään. Ensimmäisenä päivänä kerrattiin kotitalousluokan pelisäännöt ja leivottiin herkullisia nokkossämpylöitä rauta- ja kalsiumpitoisesta nokkosesta.

Kotitalousviikkoihin mahtui paljon – monet pääsivät esimerkiksi maistamaan ensimmäistä kertaa elämässään riistaa, kun saimme kokeilla hirvenlihasta tehtävän riistapadan valmistusta. Puolukat sopivat hyvin leipätaikinan sekaan, lämpimänoranssi tyrnikiisseli paljastui vitamiinipommiksi ja pihlajanmarjat taipuvat pannukakuksi. Monet innostuivat jopa kirjoittamaan reseptit itselleen muistiin, jotta samoja herkkuja pääsisi leipomaan myös kotona.

Viimeinen kurssikerta sijoittui jo tutuksi tulleeseen Kivinokkaan. Mukaan otettiin retkikeittimet, ja edellisellä kerralla valmiiksi tehty minestronekeitto lämmitettiin höyryäväksi. Retkieväinä oli keiton lisäksi sämpylöitä ja keksejä, jotka katosivat parempiin suihin alta aikayksikön. Päivä oli harmaa ja tunnelmassa aisti hivenen haikeutta. Puolen vuoden yhteinen metsissä samoilu ja ruoanlaitto olisi pian saatu päätökseen.

Viimeistään koululle palatessa olivat kaikki kuitenkin todenneet, että hyvät muistot lämmittävät pitkään senkin jälkeen, kun valinnaiskurssitunnit ovat vaihtuneet normaaliin kouluarkeen. Kurssin opettajat, Hannele ja Katri, saivat vielä kerran ruhtinaalliset kiitokset puolivuotisen organisoimisesta ja ohjaamisesta, ja kotiin päin lähdettiin iloisella mielellä ja suut hymyssä.

“Tällaisten hetkien takia halusin luonnontieteellis-matemaattiselle painotusluokalle”, kertasi eräskin kurssilainen tunnelmiaan päätösretken jälkeen. Elämyksellinen metsä -kurssi oli siis kaikin puolin mukava ja opettavainen kokemus, jossa vahvistettiin ryhmätyötaitoja ja opittiin uutta yhdessä tutkien, kokeillen ja tehden.

Taru Ovaska 8f